Rakennusvirasto on antanut 4.6.2012 kehotuksen purkaa Kansalaistorilla sijaitseva mielenosoitus (teksti kokonaisuudessaan alla):
”Torikokous – Occupy Helsinki
Kehotamme teitä purkamaan Kansalaistorin leirin
Rakennusvirasto kehottaa lopettamaan luvattoman leiriytymisen Kansalaistorilla. Teltat, vanerikojut ja muut leirintävälineet tulee poistaa alueelta keskiviikkoon6.6.2012 klo 9.00 mennessä.
Helsingissä leiriytyminen on sallittu ainoastaan kaavassa leiriytymiseen osoitetulla alueella. Tilapäiseen leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
Kaupunki ei estä mielenilmausta yleisellä alueella, mutta mielenilmaus ei oikeuta leiriytymiseen.
Kansalaistorilla ja sitä ympäröivällä puistoalueella aloitetaan yleisötapahtuman rakentamistyö tällä viikolla.
Lisätiedot:
vs. alueidenkäyttöpäällikkö Jussi Puutio, puh. 09 310 38656
osastopäällikkö Pekka Henttonen, puh. 09 310 38479”
Kaupungin tulkinta rikkoo edelleen hallitusmuodossa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä turvaavaa kokoontumislakia (11 §), jonka mukaan ”yleisessä kokouksessa saa käyttää julisteita, tunnuksia, äänenvahvistimia ja muita tavanomaisia kokousvälineitä sekä tilapäisiä rakennelmia”.
Lainsäätäjän tahtotilaa selventävässä hallituksen esityksessä (HE 145/1998) todetaan: ”Pykäläehdotuksen luettelo on esimerkinomainen, sillä ennalta on vaikea määritellä tyhjentävästi, millaisia välineitä kulloinkin käytetään.”
Kokoontumisvapauden turvaamis- ja edistämisvelvollisuudesta on kokoontumislaissa säädetty seuraavaa (4 §): ”Julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle.”
Kuinka reagoimme viraston kehotukseen? Siirrymmekö pois vai pysymmekö paikoillamme?
Tule pohtimaan isolla joukolla asiaa Kansalaistorille keskiviikkona 6.6.2012 klo 9.00!
Torikokous: http://torillatavataan.wordpress.com
Facebook: http://www.facebook.com/torikokous
Twitter: http://twitter.com/torikokous
15M-liikkeen uutisseurantaa: http://www.scoop.it/t/15m-suomi
Facebook: http://www.facebook.com/torikokous
Twitter: http://twitter.com/torikokous
15M-liikkeen uutisseurantaa: http://www.scoop.it/t/15m-suomi
Sähköposti: torikokous@gmail.com
Terveisin: Torikokous – Occupy Helsinki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.